Mikäs sen ihanampi tilanne sijaiselle tokaluokkalaisten kanssa luontotunnilla, kun toukkien kuvia etsiessä joku keksii googlettaa kaalimatoa kerta siitä niin kivasti siinä biisissä mainitaan... (kaalimato kaalissaan nautttii hyvää lounastaan as you know)
Ja vaikka tuo nyt jo naurattaakin, niin kyllä hetken löi ajatukset tyhjää:D Mutta ihan oikeastikin siinä sitten juteltiin siitä, mitä netistä voi löytyä, ja joku lapsista totesi että ei kaikki aina oo ihan totta. NIINPÄ! Todellinen mediakasvatuksen kultahetki<3 (Jonka en silti enää ikinä toivu toistuvan...)
torstai 22. lokakuuta 2009
Luulee olevansa lukutaitoinen...
Ylen Mediakompaasi määrittelee medialukutaidoksi yksilön kyvyn lukea ja tulkita erilaisten viestimien mediatekstejä. Sillä tähdätään kohti oman elämän hallintaa: tajua, tietoisuutta tai autonomiaa, joka sisältää mediakulttuurista ymmärtämystä ja kykyä itsenäiseen ja kriittiseen pohdintaan. Medialukutaito on valmius, jota voi kehittää koko eliniän.
Artikkelissaan Yleistä mediaosaamisesta paikalliseen ja yhteisölliseen mediaosaamiseen Lipponen määrittelee medialukutaitoisen ihmisen sellaiseksi, joka pystyy hankkimaan tietoa, arvioimaan ja analysoimaan sitä. Hän kykenee myös ilmaisemaan itseään tuottamalla painettuja sekä digitaalisia mediaesityksiä. Lisäksi medialukutaitoisen ihmisen olisi osattava suhtautua krittisesti mediaa ja mediaympäristöä kohtaan. (Aufderheide 1997; Kotilainen 1999; Christ & Potter 1998).
Mediametkaa! puolestaan muistuttaa, että visuaalinen lukutaito, kasvonpiirteiden ja esineiden hahmottaminen tulee jo ennen kirjallista lukutaitoa, ja media ympäröi meidät jo tällöin. Pienikin lapsi ilmaisee itseään tekstillä, eli oikeastaan olen ollut medialukutaitoinen jo ennen kuin osasin tekstiä lukea. Aika jännää.
Sanoisin kuitenkin ettei aikuisen ja lapsen medialukutaitoa voida käsitellä samoilla määritelmillä tai kriteereillä. Kupiainen (2009) toteaa, että lapsi ei esimerkiksi erota mainontaa muusta mediasisällöstä. Aikuisella ei uskoisi tällaista ongelmaa olevan?
Jos näihin kaikkiin kriteereihin itseäni vertaan, voin todeta olevani medialukutaitoinen ihminen. TADAA! Kuinka hyvät nämä taidot ovat, se on eri asia se. Tiedän mistä saan tietoa päästäkseni median äärelle. Osaan käyttää erilaisia medioita, mitä jokapäiväisessä elämässä voin tarvita. Osana tuottaa itsekin mediaa, digitaalisella puolella yksinkertaistahan se on, mutta tuotos mikä tuotos? Osaan suhtautua saamaani tietoon kriittisesti; vaikeuksia tosin tuottaa joskus lopulta erottaa oikea ja väärä tieto toisistaan. Haittaohjelmien ja popup-mainosten erottaminen oikeista voi tuoda joskus haastaviakin tilanteita, mutta silloinkin tiedän mistä asiat voi varmistaa.
J Potterin sanoin: Kukaan ei ole täysin medialukutaitoinen tai lukutaidoton.
(Ikinä et ole täydellinen, ah kuinka kannustavaa;))
Mediakompassi: mediakompassi.yle.fi
Pentikäinen, Ruhala, Niinistö toim.: Mediametkaa! osa 2, 2007
Kupiainen: luennot 2009
Kynäslahti, Kupiainen, Lehtonen: Näkökulmia mediakasvatukseen, 2007
Artikkelissaan Yleistä mediaosaamisesta paikalliseen ja yhteisölliseen mediaosaamiseen Lipponen määrittelee medialukutaitoisen ihmisen sellaiseksi, joka pystyy hankkimaan tietoa, arvioimaan ja analysoimaan sitä. Hän kykenee myös ilmaisemaan itseään tuottamalla painettuja sekä digitaalisia mediaesityksiä. Lisäksi medialukutaitoisen ihmisen olisi osattava suhtautua krittisesti mediaa ja mediaympäristöä kohtaan. (Aufderheide 1997; Kotilainen 1999; Christ & Potter 1998).
Mediametkaa! puolestaan muistuttaa, että visuaalinen lukutaito, kasvonpiirteiden ja esineiden hahmottaminen tulee jo ennen kirjallista lukutaitoa, ja media ympäröi meidät jo tällöin. Pienikin lapsi ilmaisee itseään tekstillä, eli oikeastaan olen ollut medialukutaitoinen jo ennen kuin osasin tekstiä lukea. Aika jännää.
Sanoisin kuitenkin ettei aikuisen ja lapsen medialukutaitoa voida käsitellä samoilla määritelmillä tai kriteereillä. Kupiainen (2009) toteaa, että lapsi ei esimerkiksi erota mainontaa muusta mediasisällöstä. Aikuisella ei uskoisi tällaista ongelmaa olevan?
Jos näihin kaikkiin kriteereihin itseäni vertaan, voin todeta olevani medialukutaitoinen ihminen. TADAA! Kuinka hyvät nämä taidot ovat, se on eri asia se. Tiedän mistä saan tietoa päästäkseni median äärelle. Osaan käyttää erilaisia medioita, mitä jokapäiväisessä elämässä voin tarvita. Osana tuottaa itsekin mediaa, digitaalisella puolella yksinkertaistahan se on, mutta tuotos mikä tuotos? Osaan suhtautua saamaani tietoon kriittisesti; vaikeuksia tosin tuottaa joskus lopulta erottaa oikea ja väärä tieto toisistaan. Haittaohjelmien ja popup-mainosten erottaminen oikeista voi tuoda joskus haastaviakin tilanteita, mutta silloinkin tiedän mistä asiat voi varmistaa.
J Potterin sanoin: Kukaan ei ole täysin medialukutaitoinen tai lukutaidoton.
(Ikinä et ole täydellinen, ah kuinka kannustavaa;))
Mediakompassi: mediakompassi.yle.fi
Pentikäinen, Ruhala, Niinistö toim.: Mediametkaa! osa 2, 2007
Kupiainen: luennot 2009
Kynäslahti, Kupiainen, Lehtonen: Näkökulmia mediakasvatukseen, 2007
keskiviikko 21. lokakuuta 2009
"Ja kun mä katselen kuvia, voisin minäkin huutaa"
Kuvia on nykyään enemmän ja enemmän. On uutiskuvia, mainoskuvia, taidekuvia, sarjakuvia, valokuvia, pilakuvia, opaskuvia, kuvituskuvia... lista on loputon. Kuva koskettaa tunteita, kuvan näkeminen voi olla esteettinen elämys tai kuva voi välittää erilaista tietoa. (Mediametkaa! 2006) Jos vain katson ympärilleni yksiössäni, näen Leonard Cohenin kiertuejulisteen, seinäkalenterin Pariisin mustavalkovalokuvilla, 10 sinisävyistä postikorttia Euroopan kaupungeista, 8 mustavalkokuvaa isovanhempieni kotoa 80-luvulta, kalenterini kannet on koottu valokuvista ja kansion kanessa aikakauslehtien kuvista koottu kollaasi. Ja vaikka mitä muuta.
Joten oma mediaympäristöni olisi todella köyhä ilman kuvia! Mediapaaston aikana kuvallisen median välttely oli ehdottomasti vaikeinta. Kuva kiinnittää huomion, olenhan itsekin laittanut blogiini kuvia; jos blogin avaa, näkee ainakin kuvat vaikka ei tekstiä viitsisikään lukea. Monesti voi myös artikkelien yhteydessä nähdä kuvia tekstillä "Kuvan henkilöt eivät liity tapahtumaan". Kuva erottaa radion televisiosta; nettitv-ohjelmien katsominen ilman ääntä oli lähes surkuhupaisaa! Jäipähän hyvin tilaa omalle mielikuvitukselle...
Kuvan ymmärtäminen ei kuitenkaan ole mikään itsestäänselvyys. Eikä kuva koskaan noinvaan synny tyhjästä; jokaisella kuvalla on tausta. Niin kuvan tekemiseen kuin kuvan tulkitsemiseen vaikuttaa se kulttuuri, jonka piirissä eletään. (Laitinen 2007)
Niin oudolta kuin se kuulostaakin, mielestäni mainos voi olla erittäin upea. Visuaalisesti onnistunut mainos on taidetta parhaimmillaan! Mainoksen pitää onnistua kertavilkaisulla, kiinnittää huomio, vaikuttaa, ilahduttaa. Laitinen kuitenkin korostaa, ettei pelkällä vilkaisulla voi havaita visuaalisuuden koko voimaa ja vaikutusta. Kuvan katsominen ei ole sama asia kuin kuvan ymmärtäminen.
Sivustolle Ads of the World on koottu mainosten parhaimmistoa, ja myönnän selanneeni läpi kaikki 817 sivullista kuvia. Ideallisesti ja visuaaliselta toteutukseltaan suurin osa aivan mahtavia. Varmasti myös mainosarvoltaan, olenpahan nyt sitten täysin aivopesty:D Ja vastamainokset vasta hauskoja ovatkin! Taiteilija Banksya ihailen myös; joskaan en tahtoisi hänen töitään oman taloni seinällä nähdä, ovat ne yksinkertaisessa oivaltavuudessaan ja viestinnässä aivan omaa luokkaansa.
Sen lisäksi että kuva kertoo enemmäin kuin tuhat sanaa, se mielestäni valehtelee vähintään yhtä monen sanan verran. Vaikka kuvaa ei olisi jälkikäteen käsitelty, on kuva silti sellainen kuin kuvaaja tai tietyn jutun yhteyteen kuvan liitänyt henkilö on tahtonut sen olevan. Kuva on rajattu, kuvakulma valittu huolella, henkilökuvan useista ruuduista on valittu juuri se ilme mikä parhaiten sopii, kuvakoko ja tarkennus ovat kohdallaan. Ja usein juuri nämä seikathan kuvasta upean tekevätkin! Ne vain saattavat vääristää totuutta enemmän kuin huomaammekaan. ..
Siksipä juuri mediakasvatuksella pyritään vaikuttamaan kuvan tulkintaan ja kuvanlukutaidon kehittymiseen. Kasvatuksella on tarkoitus lisätä katsojan tietoisuutta kuvien vaikutus- mahdollisuuksista ja kuvan eri ulottuvuuksista.Paras tapahan tietysti kuvanlukutaitoa on lisätä kuvia tutkimalla ja tekemällä. Mediametkaa! 2006) Tarjonta on valtava ja valinnanvaraa riittää!
Lähteet:
Niinistö & Ruhala: Mediametkaa! 2006
Sirkka Laitinen: Kuvaa ymmärtämään – visuaalisen mediatajun ja -taidon opettamisesta, teoksesta Näkökulmia mediakasvatukseen, toim. Kynäslahti, Kupiainen & Lehtonen 2007
Banksy: Banksy.co.uk
Rinne & Rönneberg: Ahdinkomatkat, vastamainosvoittaja 2008
Ads of the World: Adsoftheworld.com
Everybody knows the fight was fixed?
Itse olen aina ollut sitä mieltä, että väkivaltaviihde on typerintä mitä maailmasta löytyy. Ja ihmetellyt, että miksi ihmeessä joku vapaaehtoisesti väkivaltaviihdettä katsoo. Ja kaverini kanssa on jokusen kerran leffavalintojen kohdalla asiasta tapeltu, ja nyt tuli sitten hyvä tilaisuus uudelleen mielipiteitä asiaan kysellä. Minua nimittäin häiritsee ristiriita siinä, että kaverini on varmasti pasifistisin ihminen jonka tunnen. Jota tuskin saa edes hermostumaan, saati että voisin kuvitella hänen käyttäytyvän aggressiivisesti ketään kohtaan. (Lopetti jääkiekonkin siksi että se oli liian väkivaltainen laji)
Mediassa nähdyn väkivallan vaikutuksista käyttäytymiseen on tehty runsaasti tutkimuksia. Tutkimukset antavat kuitenkin hyvin hajanaisen kuvan laidasta laitaan. Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä etteikö tutkimuksia pitäisi tehdä ja etteikö asioista pitäisi keskustella. (Suoranta, 2003) Kirjassaan Juha Suoranta toteaa, että kasvattaja tarvitsee käytännöllistä järkeä, kun ei ole suoraa tutkimusta mihin verrata. Kuka voi käytännön järjellä perustella, että väkivallan näkemisellä voisi olla jotain hyviä vaikutuksia? Jos ei huonoja vaikutuksia voida todistaa, niin kuka esittelee ne hyvät puolet?
"En koe että pelit tai elokuvat olis vaikuttanut mun käyttäytymiseen juurikaan... siis ympäristötekijät totta kai antaa vaikutteita kasvavalle lapselle... mutten ainakaan koe saavani sieltä potentilaalista aggressiota"
Suora lainaus Lagerspeziltä (1988, lainattu Suoranta: Kasvatus mediakulttuurissa): "Ihmisten on helpompi elää joukkotiedotusvälineitä täynnä olevassa yhteiskunnassa, jos he tietävät millä tavoin ohjelmia tehdään -- ja että fiktio ei ole sama kuin todellisuus. Silloin he oppivat antamaan arvoa hyville ohjelmille että mielessään puolustautumaan väkivaltaisten ja järkyttävien ohjelmien vaikutusta vastaan." Lagerspezin kirjoituksesta voisi siis päätellä, että väkivaltaiset ohjelmat vaikuttavat aina jotenkin. Kuka edes tarvitsee väkivaltaviihdettä? Toki pitää antaa eväitä väkivallan käsittelemiseen, mutta rajansa sillä tarjonnallakin pitäisi olla.
Kaverini perusteli väkivaltaisten leffojen valinnan mm. sillä, että esimerkiksi sota-aiheisia leffoja katsotaan tunnelman, ei väkivallan vuoksi. Ja että överiksi vedetty väkivalta, kuten elokuvissa Kill Bill on satiirisella tavalla viihdyttävää.Wilsonin (1998, lainattu Salokoski & Mustonen: Median vaikutukset lapsiin ja nuoriin) mukaan myös humorisesti esitetty väkivalta, joka minimoi väkivallan todelliset seuraukset, saattaa lisätä turtumista väkivallan vakavuutta kohtaan, ja lisätä hyväksyviä ja ihannoivia asenteita.
"Mielestäni osaan mielessäni eritellä pelit ja elokuvat surrealistiseen todellisuuteen.Oon varmaan niin pienestä asti ollut niiden kanssa tekemisessä, ja ymmärtänyt niiden kytkemättömyyden todellisuuteen."
Olimme kuitenkin samaa mieltä, että ympäristötekijöillä on väkisinkin jonkinlainen vaikutus, johon hän lisäsi ettei kuitenkaan koe, ettäkö pelit tai elokuvat olisi jotenkin käyttäytymiseen vaikuttaneet. Ei kieltämättä enää ainakaan vaikuta, lapsuudesta en voi tietää. Selvää kuitenkin on, että mediaväkivalta vaikuttaa eri ihmisiin eri tavalla. Mediaväkivaltaan suhtautuminen ovat myös aina monen asian summa, johon vaikuttavat sosiaaliset, ympäristölliset, kulttuurilliset ja tilannetekijät. Osalla lapsilla myös on alttius kokea väkivaltaiset tapahtumat voimakkaammin ja heikompi kyky ymmärtää mediaväkivalta viihteenä ja erillisenä kokonaisuutena todellisesta maailmasta. (Andersson 2003, Salokoski& Mustonen 2007)
"Ei toi väkivalta ole mikään oletusarvo tai itseisarvo... En pidä väkivalta elokuvista, tykkään hyvistä elokuvista"
Lähteet:
Haastattelu
Juha Suoranta: Kasvatus mediakulttuurissa, 2003
Salokoski & Mustonen: Median vaikutukset lapsiin ja nuoriin, 2007
Art No War, threadless.com
Mediassa nähdyn väkivallan vaikutuksista käyttäytymiseen on tehty runsaasti tutkimuksia. Tutkimukset antavat kuitenkin hyvin hajanaisen kuvan laidasta laitaan. Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä etteikö tutkimuksia pitäisi tehdä ja etteikö asioista pitäisi keskustella. (Suoranta, 2003) Kirjassaan Juha Suoranta toteaa, että kasvattaja tarvitsee käytännöllistä järkeä, kun ei ole suoraa tutkimusta mihin verrata. Kuka voi käytännön järjellä perustella, että väkivallan näkemisellä voisi olla jotain hyviä vaikutuksia? Jos ei huonoja vaikutuksia voida todistaa, niin kuka esittelee ne hyvät puolet?
"En koe että pelit tai elokuvat olis vaikuttanut mun käyttäytymiseen juurikaan... siis ympäristötekijät totta kai antaa vaikutteita kasvavalle lapselle... mutten ainakaan koe saavani sieltä potentilaalista aggressiota"
Suora lainaus Lagerspeziltä (1988, lainattu Suoranta: Kasvatus mediakulttuurissa): "Ihmisten on helpompi elää joukkotiedotusvälineitä täynnä olevassa yhteiskunnassa, jos he tietävät millä tavoin ohjelmia tehdään -- ja että fiktio ei ole sama kuin todellisuus. Silloin he oppivat antamaan arvoa hyville ohjelmille että mielessään puolustautumaan väkivaltaisten ja järkyttävien ohjelmien vaikutusta vastaan." Lagerspezin kirjoituksesta voisi siis päätellä, että väkivaltaiset ohjelmat vaikuttavat aina jotenkin. Kuka edes tarvitsee väkivaltaviihdettä? Toki pitää antaa eväitä väkivallan käsittelemiseen, mutta rajansa sillä tarjonnallakin pitäisi olla.
Kaverini perusteli väkivaltaisten leffojen valinnan mm. sillä, että esimerkiksi sota-aiheisia leffoja katsotaan tunnelman, ei väkivallan vuoksi. Ja että överiksi vedetty väkivalta, kuten elokuvissa Kill Bill on satiirisella tavalla viihdyttävää.Wilsonin (1998, lainattu Salokoski & Mustonen: Median vaikutukset lapsiin ja nuoriin) mukaan myös humorisesti esitetty väkivalta, joka minimoi väkivallan todelliset seuraukset, saattaa lisätä turtumista väkivallan vakavuutta kohtaan, ja lisätä hyväksyviä ja ihannoivia asenteita.
"Mielestäni osaan mielessäni eritellä pelit ja elokuvat surrealistiseen todellisuuteen.Oon varmaan niin pienestä asti ollut niiden kanssa tekemisessä, ja ymmärtänyt niiden kytkemättömyyden todellisuuteen."
Olimme kuitenkin samaa mieltä, että ympäristötekijöillä on väkisinkin jonkinlainen vaikutus, johon hän lisäsi ettei kuitenkaan koe, ettäkö pelit tai elokuvat olisi jotenkin käyttäytymiseen vaikuttaneet. Ei kieltämättä enää ainakaan vaikuta, lapsuudesta en voi tietää. Selvää kuitenkin on, että mediaväkivalta vaikuttaa eri ihmisiin eri tavalla. Mediaväkivaltaan suhtautuminen ovat myös aina monen asian summa, johon vaikuttavat sosiaaliset, ympäristölliset, kulttuurilliset ja tilannetekijät. Osalla lapsilla myös on alttius kokea väkivaltaiset tapahtumat voimakkaammin ja heikompi kyky ymmärtää mediaväkivalta viihteenä ja erillisenä kokonaisuutena todellisesta maailmasta. (Andersson 2003, Salokoski& Mustonen 2007)
"Ei toi väkivalta ole mikään oletusarvo tai itseisarvo... En pidä väkivalta elokuvista, tykkään hyvistä elokuvista"
Lähteet:
Haastattelu
Juha Suoranta: Kasvatus mediakulttuurissa, 2003
Salokoski & Mustonen: Median vaikutukset lapsiin ja nuoriin, 2007
Art No War, threadless.com
tiistai 20. lokakuuta 2009
NORMAalipainoinen MALLI!
Mainosmaailma syytää meille jatkuvalla syötöllä kuvia vähäpukeisista, laihoista, isorintaisista, pitkäripsisistä, rypyttömistä, nukeilta näyttävistä naisista. Kuvia, joissa jo entuudestaan alipainoiset naiset on käsitelty näyttämään vielä hoikemmilta, isorintaisemmilta ja pitkäripsisemmiltä. Ja näistä sitten tavallisen ihmisen pitäisi ottaa mallia?Suurta kohua nosti Glamour-lehden syyskuun numerossa julkaistu kuva alusvaatteissa poseeraavasta naisesta. Ja mitäs ihmeellistä tässä on? Kohua ei tullut siksi että kuva olisi ollut sopimaton, vaan että yleisestä linjasta poiketen nainen oli vaatekokoa 40, eikä kuvaa ollut käsitelty jälkikäteen!
Lehti sai jutusta valtavan vyöryn positiivista palautetta; olihan kuvaan toki helpompi samaistua kuin nolla-koon alusvaatemainoksiin. Lehti on myös päättänyt jatkaa samaa linjaa esittelemällä seuraavassa numerossa muitakin tavallisen kokoisia malleja.
Kaikkia, myöskään minua, kampanja ei täysin vaikuta. Hyvään suuntaanhan toki ollaan menossa, mutta ei tämä nyt niin mullistavaa ole. Oikeastaan melko surullista, että täysin normaalipainoista naista esitellään plus-koon mallina. Naomi Alderman (The Guardian) ei myöskään usko kuvan muuttavan mallimaailmaa; lehtihän ei ilmoittanut ottavansa normaalipainoisia naisia muotikuvauksiin, he vain ovat todenneet juhlistavansa kaikenlaista kauneutta.
Ranskalaispoliitikot sen sijaan ovat oikealla asialla; Valerie Boyer vaatii käsiteltyihin muotikuviin varoitustekstiä, joka kertoo että kuvaa on muokattu jälkikäteen! Parlamentaarikkojen mukaan media vääristelee kuvaa naisen vartalosta; kuinka voi kasvaa uskomaan omaan itseensä, kun ympärillä näkyy vain täydelliseksi muokattuja irvikuvia, joista on tehty malli normaalille ruumiinkuvalle. Boyerin mukaan jatkuva altistus tällaisille kuville edesauttaa psykologisten ongelmien syntymistä, etenkin syömishäiriötä.
Mainonta tarjoaa sitä mitä kuluttajat tahtovat nähdä. Seksi myy, alastomuus myy. Ei sitä yhdellä kuvalla muuteta, eikä ehkä varoitusteksteilläkään, mutta mielestäni suunta sentään on oikea!
Lähteet:
Glamour 9/2009 s. 194
Helsingin sanomat, 22.9.09
The Guardian, Naomi Alderman 2.9.09
Kuvan lähde tuntematon
sunnuntai 18. lokakuuta 2009
Mediakevennys vol 1.
Eikös uusien keksiohjeiden etsiminen netistä ole mediankäyttöä käytännöllisimmillään?
Tänään kriittinen medialukutaitoni kuitenkin petti minut, ohje oli täysi fiasko ja keksit näyttävät paistetulta mämmiltä. Kenen syy?
:D
Tänään kriittinen medialukutaitoni kuitenkin petti minut, ohje oli täysi fiasko ja keksit näyttävät paistetulta mämmiltä. Kenen syy?
:D
k-vastuu ja metkaa mediaa
Viime viikolla kahlasin läpi kirjan Mediametkaa! joka siis on Mediamuffinssi-hankkeeseen liittyvä kirja mediakasvattajille. Jänniä juttuja jos jonkinlaisia, mutta se mikä silmään pisti oli sanojen mediaturvallisuus ja mediavastuu ilahduttavan runsas käyttö. Lapsen kohdalla vanhemmat ovat vastuussa millaista mediaa lapsi käyttää ja miten sitä perheessä käytetään. Pienellä lapsella ei ole työkaluja käsitellä eikä sanallistaa näkemiään ja kokemiaan asioita, eikä hän välttämättä ymmärrä asioiden mittasuhteita. (Mediametkaa! Niinistö 2006)
Vaikka en itse Salattuja elämiä katso, ärsytti keväällä viimeisen jakson sisällöstä noussut kohu. "Yhyy meidän viisivuotias näkee nyt painajaisia ja oli seitsemänvuotias velikin kovin järkyttynyt kun noin vaan tommoista näytetään!" Ei kai se ohjelman tekijän vika ole että annat lapsesi katsoa hänelle täysin sopimatonta ohjelma!? Eivät ihan taida olla kohderyhmää vaikka muissa jaksoissa ei ketään räjäyteltäisikään. Hmm.
Helsingin sanomat haastatteli vanhempia 2007 elokuvien ja televisio-ohjelmien ikärajoista; Alle puolet haastatelluista vanhemmista muisti, että K-merkintöjä ylipäänsä käytetään ohjelmatiedoissa. Vajaa viidennes muisti, että K-merkityillä ohjelmilla on rajoitetut lähetysajat.
Mediametkaa! -kirjassa todettiin myös, että jos mediaa tutkitaan lapsen kanssa yhdessä, voi joskus käydäkin niin että lapsi toimii aikuisen opettajana! Median seuraaminen voikin olla yhteinen kokemus ja laatuaikaa ja jokaisella lapsella on oikeus jaettuun mediakokemukseen aikuisen kanssa. (Niinistö 2006)
Sen kun vielä sitten töissä löytäisi, sopivan kannustavan keskitien mediankäyttöön tarjoamisen ja suojelemisen välimaastosta!
Mediametkaa! Mediakasvattajan käsikirja kaikilla mausteilla
toim. Niinistö, Ruhala, Henriksson, Pentikäinen, 2006
Vaikka en itse Salattuja elämiä katso, ärsytti keväällä viimeisen jakson sisällöstä noussut kohu. "Yhyy meidän viisivuotias näkee nyt painajaisia ja oli seitsemänvuotias velikin kovin järkyttynyt kun noin vaan tommoista näytetään!" Ei kai se ohjelman tekijän vika ole että annat lapsesi katsoa hänelle täysin sopimatonta ohjelma!? Eivät ihan taida olla kohderyhmää vaikka muissa jaksoissa ei ketään räjäyteltäisikään. Hmm.
Helsingin sanomat haastatteli vanhempia 2007 elokuvien ja televisio-ohjelmien ikärajoista; Alle puolet haastatelluista vanhemmista muisti, että K-merkintöjä ylipäänsä käytetään ohjelmatiedoissa. Vajaa viidennes muisti, että K-merkityillä ohjelmilla on rajoitetut lähetysajat.
Mediametkaa! -kirjassa todettiin myös, että jos mediaa tutkitaan lapsen kanssa yhdessä, voi joskus käydäkin niin että lapsi toimii aikuisen opettajana! Median seuraaminen voikin olla yhteinen kokemus ja laatuaikaa ja jokaisella lapsella on oikeus jaettuun mediakokemukseen aikuisen kanssa. (Niinistö 2006)
Sen kun vielä sitten töissä löytäisi, sopivan kannustavan keskitien mediankäyttöön tarjoamisen ja suojelemisen välimaastosta!
Mediametkaa! Mediakasvattajan käsikirja kaikilla mausteilla
toim. Niinistö, Ruhala, Henriksson, Pentikäinen, 2006
perjantai 2. lokakuuta 2009
Mission impossible
Noh, paasto ei siis ole oikein vielä sujunut yrityksistä huolimatta. Toissapäiväinen paasto meni pieleen heti aamulla, kun heräsin tekstiviestin saapumiseen, eikä sitä siitä sitten enää kiinni tullut laitettua. Kerrassaan säälittävää:D Ilman lehtiä ja televisiota on helppo olla, mutta se että tietokoneella tekisi vain ne välttämättömät opiskelujutut onkin sitten aivan eri asia...
Lauantaina yritys päälle ihan täysillä, katsotaan kuinka käy.
Mediapaastosta ensimmäinen mielikuva minulle on Taizé, jossa vietimme leppoisan viikon interraililla muutama kesä sitten. Taizé on ekumeeninen yhteisö Ranskassa, jonne saapuu tuhansia nuoria ympäri maailman viikon mittaisille vierailuille. Taizeen ei tule lehtiä, eikä siellä näy televisiota; toki jos jotain mullistavan suurta maailmalla tapahtuu, kuuluu se puskaradion kautta kaikille. Myöskään musiikkia ja valokuvia ei voi vältellä koko viikkoa, mutta ympäristö on täysin erilainen tähän "normielämään" verrattuna.
Toiveena olisi vielä joskus Taizeen palata viettämään "hiljaisuuden viikko", jolloin vierailuviikko vietettäisiin puhumatta ja toki ilman puhelinta ym. myös. Tai realistista olisi ehkä aloittaa ensin vaikka viikonlopusta, kun nyt muutama tuntikin jo tuottaa ongelmia...
Lauantaina yritys päälle ihan täysillä, katsotaan kuinka käy.
Mediapaastosta ensimmäinen mielikuva minulle on Taizé, jossa vietimme leppoisan viikon interraililla muutama kesä sitten. Taizé on ekumeeninen yhteisö Ranskassa, jonne saapuu tuhansia nuoria ympäri maailman viikon mittaisille vierailuille. Taizeen ei tule lehtiä, eikä siellä näy televisiota; toki jos jotain mullistavan suurta maailmalla tapahtuu, kuuluu se puskaradion kautta kaikille. Myöskään musiikkia ja valokuvia ei voi vältellä koko viikkoa, mutta ympäristö on täysin erilainen tähän "normielämään" verrattuna.
Toiveena olisi vielä joskus Taizeen palata viettämään "hiljaisuuden viikko", jolloin vierailuviikko vietettäisiin puhumatta ja toki ilman puhelinta ym. myös. Tai realistista olisi ehkä aloittaa ensin vaikka viikonlopusta, kun nyt muutama tuntikin jo tuottaa ongelmia...
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)