Everybody knows the fight was fixed?

Itse olen aina ollut sitä mieltä, että väkivaltaviihde on typerintä mitä maailmasta löytyy. Ja ihmetellyt, että miksi ihmeessä joku vapaaehtoisesti väkivaltaviihdettä katsoo. Ja kaverini kanssa on jokusen kerran leffavalintojen kohdalla asiasta tapeltu, ja nyt tuli sitten hyvä tilaisuus uudelleen mielipiteitä asiaan kysellä. Minua nimittäin häiritsee ristiriita siinä, että kaverini on varmasti pasifistisin ihminen jonka tunnen. Jota tuskin saa edes hermostumaan, saati että voisin kuvitella hänen käyttäytyvän aggressiivisesti ketään kohtaan. (Lopetti jääkiekonkin siksi että se oli liian väkivaltainen laji)

Mediassa nähdyn väkivallan vaikutuksista käyttäytymiseen on tehty runsaasti tutkimuksia. Tutkimukset antavat kuitenkin hyvin hajanaisen kuvan laidasta laitaan. Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä etteikö tutkimuksia pitäisi tehdä ja etteikö asioista pitäisi keskustella. (Suoranta, 2003) Kirjassaan Juha Suoranta toteaa, että kasvattaja tarvitsee käytännöllistä järkeä, kun ei ole suoraa tutkimusta mihin verrata. Kuka voi käytännön järjellä perustella, että väkivallan näkemisellä voisi olla jotain hyviä vaikutuksia? Jos ei huonoja vaikutuksia voida todistaa, niin kuka esittelee ne hyvät puolet?

"En koe että pelit tai elokuvat olis vaikuttanut mun käyttäytymiseen juurikaan... siis ympäristötekijät totta kai antaa vaikutteita kasvavalle lapselle... mutten ainakaan koe saavani sieltä potentilaalista aggressiota"

Suora lainaus Lagerspeziltä (1988, lainattu Suoranta: Kasvatus mediakulttuurissa): "Ihmisten on helpompi elää joukkotiedotusvälineitä täynnä olevassa yhteiskunnassa, jos he tietävät millä tavoin ohjelmia tehdään -- ja että fiktio ei ole sama kuin todellisuus. Silloin he oppivat antamaan arvoa hyville ohjelmille että mielessään puolustautumaan väkivaltaisten ja järkyttävien ohjelmien vaikutusta vastaan." Lagerspezin kirjoituksesta voisi siis päätellä, että väkivaltaiset ohjelmat vaikuttavat aina jotenkin. Kuka edes tarvitsee väkivaltaviihdettä? Toki pitää antaa eväitä väkivallan käsittelemiseen, mutta rajansa sillä tarjonnallakin pitäisi olla.



Kaverini perusteli väkivaltaisten leffojen valinnan mm. sillä, että esimerkiksi sota-aiheisia leffoja katsotaan tunnelman, ei väkivallan vuoksi. Ja että överiksi vedetty väkivalta, kuten elokuvissa Kill Bill on satiirisella tavalla viihdyttävää.Wilsonin (1998, lainattu Salokoski & Mustonen: Median vaikutukset lapsiin ja nuoriin) mukaan myös humorisesti esitetty väkivalta, joka minimoi väkivallan todelliset seuraukset, saattaa lisätä turtumista väkivallan vakavuutta kohtaan, ja lisätä hyväksyviä ja ihannoivia asenteita.

"Mielestäni osaan mielessäni eritellä pelit ja elokuvat surrealistiseen todellisuuteen.Oon varmaan niin pienestä asti ollut niiden kanssa tekemisessä, ja ymmärtänyt niiden kytkemättömyyden todellisuuteen."

Olimme kuitenkin samaa mieltä, että ympäristötekijöillä on väkisinkin jonkinlainen vaikutus, johon hän lisäsi ettei kuitenkaan koe, ettäkö pelit tai elokuvat olisi jotenkin käyttäytymiseen vaikuttaneet. Ei kieltämättä enää ainakaan vaikuta, lapsuudesta en voi tietää. Selvää kuitenkin on, että mediaväkivalta vaikuttaa eri ihmisiin eri tavalla. Mediaväkivaltaan suhtautuminen ovat myös aina monen asian summa, johon vaikuttavat sosiaaliset, ympäristölliset, kulttuurilliset ja tilannetekijät. Osalla lapsilla myös on alttius kokea väkivaltaiset tapahtumat voimakkaammin ja heikompi kyky ymmärtää mediaväkivalta viihteenä ja erillisenä kokonaisuutena todellisesta maailmasta. (Andersson 2003, Salokoski& Mustonen 2007)

"Ei toi väkivalta ole mikään oletusarvo tai itseisarvo... En pidä väkivalta elokuvista, tykkään hyvistä elokuvista"



Lähteet:
Haastattelu
Juha Suoranta: Kasvatus mediakulttuurissa, 2003
Salokoski & Mustonen: Median vaikutukset lapsiin ja nuoriin, 2007
Art No War, threadless.com